Ciao, Suomi!

Ciao, Suomi!

News C&C

14.10.2024

MacPeople muuttuu C&C Finland Oy:ksi. Samalla muuttuu moni muukin asia: olemme nyt osa Euroopan laajuista Apple -erikoisliikekonsernia. Italiasta alkanut ja viime vuosina voimakkaasti laajentunut C&C tuo Suomeen osaamisensa ja palvelut, joihin meillä pienillä Apple erikoisliikeketjuilla eivät rahkeet ole aikaisemmin riittäneet.

Keväällä 2024 toteutuneen yrityskaupan myötä MacPeople Oy ja 1Store-myymäläketju ovat nyt osa Euroopan suurinta Apple-jälleenmyyjää C&C:tä. Italian Barissa vuonna 2001 perustettu C&C S.p.a. toimii jo kuudessa Euroopan maassa 106 Apple -myymälän ketjuna. Palvelemme liikkuvia asiakkaitamme yhtä hyvin Tukholmassa kuin Turussakin ja tarpeen mukaan Roomassa.

Asiakkaillemme skaalamme kasvaminen on ehdottomasti myönteinen uutinen. Siirrymme kerralla piirikunnallisesta sarjasta Euroopan pelikentille ja saamme taaksemme sen mukaiset voimavarat ja ostovolyymit. Tästä lähtien konsernin vahva ja osaava organisaatio laajentaa premium -tason asiantuntijapalveluitamme. Samalla suurempi ostovolyymi laajentaa tuotevalikoimaamme - entistä edullisemmin hinnoin. 

Uimme Applen ja uuden omistajamme tuella rohkeasti vastavirtaan ja otamme isoja askeleita. Helsingissä tämä konkretisoituu, kun avaamme marraskuussa uuden upean C&C Apple Premium Partner lippulaivamyymälän.  Paikka on aivan Helsingin ytimessä, Aleksanterinkatu 13:ssa, legendaarisessa Lundqvistin liiketalossa. Talo tunnetaan parhaiten Aleksi 13 nimellä.

Uudessa C&C APP myymälään aukeaa myös sertifioitu Apple -huolto. Myymälä on avoinna viikon jokaisena päivänä ja huolto palvelee paikan päällä sekä yritys- että kuluttaja-asiakkaita kuutena päivänä viikossa.

Toivotamme kaikki asiakkaamme ja ystävämme tervetulleiksi palveluidemme pariin. Verkossa palvelemme jatkossa osoitteessa cec.fi, jonka alta löytyy myös uusi verkkokauppamme.


Jukka Kohonen

Toimitusjohtaja, C&C Finland Oy


C&C

C&C on vuonna 2001 perustettu Euroopan suurin Apple Premium Partner -jälleenmyyjä, jolla on yhteensä 106 Apple-myymälää kuudessa eri maassa. 48 Italiassa, 26 Ranskassa, 14 Ruotsissa, 9 Virossa, 6 Latviassa ja nyt myös 3 Suomessa. C&C:n yli 1000 työntekijää palvelevat sekä kuluttajia että yritys- ja oppilaitosasiakkaita eri puolilla Eurooppaa. C&C panostaa ihmisten ja teknologian yhdistämiseen parhaalla mahdollisella tavalla sekä tarjoaa asiakkailleen huippuluokan asiakaskokemuksen. Täältä voit lukea lisää yrityksestä.

Jaa julkaisu

Jaa julkaisu

Tilaa uutiskirje!

Pysy ajantasalla tarjouksista ja viimeisimmistä uutisista!

Tilaa uutiskirje!

Pysy ajantasalla tarjouksista ja viimeisimmistä uutisista!

Tilaa uutiskirje!

Pysy ajantasalla tarjouksista ja viimeisimmistä uutisista!

Instagram

Seuraa meitä

Instagram

Seuraa meitä

Instagram

Seuraa meitä

Instagram

Seuraa meitä

Copyright © 2024 C&C Finland.
Kaikki oikeudet pidätetään.
Y-tunnus: 0728151-1
Fredrikinkatu 48 A, 00100 Helsinki

Copyright © 2024 C&C Finland.
Kaikki oikeudet pidätetään.
Y-tunnus: 0728151-1
Fredrikinkatu 48 A, 00100 Helsinki

Copyright © 2024 C&C Finland.
Kaikki oikeudet pidätetään.
Y-tunnus: 0728151-1
Fredrikinkatu 48 A, 00100 Helsinki

Copyright © 2024 C&C Finland.
Kaikki oikeudet pidätetään.
Y-tunnus: 0728151-1
Fredrikinkatu 48 A, 00100 Helsinki

FI